Monday, May 6, 2013

Monday, June 25, 2012

Tallipihan bilehileet


Vappuna viimeksi tänne kirjoittelin, mystistä. On tässä kaikenlaista ehtinyt tapahtua, mut toisaalta ei kuitenkaan mitään. Kävin Valamossa, järjestin kotibileet, vietin mukavan juhannuksen ja oon nukkunut paljon. Lisäksi käväistiin petran täällä ollessa Vehmasmäen kotieläinpihassa. Oli ihan jees, vaikka 8e pääsylippu oli mielestäni liikaa, ei niitä eläimiä niin kamalan paljon siellä ole.

Löysin myös lajitoverin! Yllä olevassa kuvassa Pipo täällä kotona ja alla Pipon klooni eläinpihassa, eikö olekkin aivan samannäköiset? Kissanpentuja tuolla ei vielä ollut, edellisellä käynnillä ne oli pihalla häkissä, kuten nytkin 4 kissaa.


Emoja.


Poni ja aasi, suoraan Satuhäistä.


Ehkä ihanimmat jutut siel oli nämä pienet kilit, joita oli kolme, mut tää onnistu kuvista parhaiten.


Mainio minipossu myös, polvenkorkuinen.


Friday, May 4, 2012

I told you I was trouble, you know that I'm no good


Hellurei.
Pitkään mennyt taas näköjään tänne kirjoittamatta. Olen ostellut kaikenlaista, mitä unohtanut kuvata ja turhaahan sekii on.
Tuossa muutama viikko sitten kyllästyin siihen, etten ikinä löydä mitään leffaa hyllystä, kun kaikki dvd:t on sekaisin. Nostelin dvd:t lattialle, missä ne onkii ollu siitä asti, koska on liian työlästä kiivetä sohvan selkänojalle, ett sais ne takas hyllyyn. Alkutilanne on yllä, sit alempana dvd:t pinoittuina genren mukaan (Disney, muu animaatio, aasia, eurooppa, kauhu, muu kuin jenkkikauhu, komedia, draama, trilleri...olikohan muuta? Peräti 2 toimintaelokuvaa taisin omistaa. :D) Hankalaa on lisäksi, kun noiden alle tulee kaikki tv-&elokuvaboxit ja niitä joutuu aina siirtelemään sen mukaan, jos uusia tulee hankittua, eli suht usein. Huomatkaa myös muutenkin kaottinen ympäristö, sekä pöydällä nurinpäin oleva taulu, koska A on paranoid ett siihen osuu valoa. Bongaa kuvasta myös kissa.

Vappu tuli ja meni. Oli kivaa ja ei ollut kivaa. Ohjelmaan kuului mm alla oleva karaoke:


Monday, March 26, 2012

Chaos reigns


Naulailin muutaman valokuvan seinälle, niin päätin ottaa tämmösia kuvia kodista. Semmosia yleiskuvia en viiti ottaa, koska täällä on niin paskaista ja sotkua kaikkialla. Eteisen seinälle laitoin kuvia tovereista (toivottavasti kuva on niin pieni, ettei kukaan näy kunnolla ja suutu), pari sarjiskorttia, koruja ja kalenterin. Noita pitää siirtää sit vasemmalle ja enemmän kasaan, kunhan ostan tuolle seinälle 2 kirjahyllyä lisää lähiaikoina. En tiiä mahtuuko kuvat ollenkaan enää tohon vai pitääkö keksiä joku muu paikka. Niin mikä, koska täällä ei oo tilaa!

Mun väliovessa on tommonen magneettimaalilla maalattu kohta. Oon ollut hankkimassa siihen kultaisia kehyksiä ikuisuuksia, mut tuskin saan aikaan tässä elämässä. Tossa on mm V&Jn kissa, lehdestä repäisty Goyan Saturn devouring his son kuva, joka on yks mun lempparimaalauksia. Se pitäis laittaa kehyksiin tai sit ostaa ihan julisteena.


Avaimenperäni näyttää tälle.
 

Fuck yeah!
 

Eteisen ja keittiön kaappien ovet on liitutaulumaalia ja niissä on vaikka mitä sotkua ja näyttää muuten ihan törkeen paskaisilta tässä! Pitäiskii pestä kunnolla. Täs kuitenkii petran Raymond.
 

Ja keittiössä on vuosia lukenut tämä teksti.
 

Sainkohan tämän kyltin Hennalta? Nyt en ole ihan varma. :)


Jääkaapin ovi on melkoinen sotku. Siellä on V&W-strippi, paavi, alastomia naisia, My little ponyjä, South park hahmoja, myyrä kavereineen. Jääkaappi itsessään on aika tyhjä, siellä on varmaan pari purkkia maitoa ja A:n oluita. Ja enimmäkseen vanhentuneita ruokia.
 

Uudet naulakot päätyi makkarin vaatekaappien oviin. Mietin meniköhän ne kuitenkin liian matalle, ett pitääkö siirtää. Mut naulakoissa roikkuu t-paitoja. Aattelin ett noi kaapista löytyneet Nalle Puh henkarit kelpaa ihan hyvin teemaan, kun ei ole nyt muitakaan. Kuvan reunoilla näkyy mm pyykkivuorta ja vuosia lattialla olleita maalipurkkeja.
 

Lisäksi tämä hemmetinmoinen riitojen ja kriisien kohde, eli A:n Barks-litografia. Tämmösen sarjakuvasivun kelpuutin kaikista vaihtoehdoista ja se onkii joulusta asti odottanut ripustamista. Mä _inhoon_ noita lintuja tossa alla, aikeissa maalata 3 makkarin seinää petroolin väriseksi ja noitten päälle, vaik tuo tummahko fuksia on ollut muuten kiva väri, mut lintujen maalaus oli moka.

Sunday, March 25, 2012

Sankkeri


Sunnuntaisin oon välillä vääntäytynyt Glorian visaan. Joukkueen koosta (2-4) riippumatta, ollaan aina päädytty kolmansiksi, jolloin palkintona on 3 juomalippua. Saan siis ensi viikon torstaihin saakka sillä ilmaisen oluen/lonkeron/siiderin/limun ja otan noista viimeisen, koska oon alkoholilakossa kesään asti. Visailun edetessä meidän vastauspaperi alkoi täyttyä tiedoilla ja "tiedoilla". Mä tiesin aika paljon, kiitos wikipedian (luen aina kunkin visailupäivämäärän tapahtumat historiassa) ja en edes hermostunut vaikka pari mun OIKEAA vastausta jyrättiin. Tuolla on ihan mukavaa käydä, vaikka mua ärsyttää, että A on niin katkera, ettei ikinä voiteta, koska siellä on ylivoimainen joukkue tai jopa kaksi. Ei voi nauttia vaan mukavasta yhdessäolosta, PITÄÄ VOITTAA.

Thursday, March 22, 2012

Kankaanpainoa


VaNujen opintopiirissä oli eilen kankaanpainoa, mikä on minusta superkivaa. En meinannut millään saada hyvää ideaa paitaan, onneksi petra avusti. Mulla on tämä teksti ollut facebookin oletuskuvassa, mut eipä tullut mieleen. Tässä on nyt vähän huonosti nämä vaiheet kuvattu, eli on vaan 1. leikkaan sapluunaa 2. valmis paita :D Tekstin tulostin sopivalla fontilla ja leikkasin sen kontaktimuovista, jonka liimasin paitaan. Sitten töpöttelin valkoista peittoväriä päälle ja kontaktin alta paljastui paita, jossa lukee If you don't sin Jesus died for nothing. Ois voinut olla isommallakin, mut en jaksanut säätää tulostaessa.



Friday, March 9, 2012

Myyrä ja kaverit


Kirjastossa käväisimme. Taas mukaan tarttui vain sarjakuvia, sillä romaaneja ja tietokirjoja on nyt lukemattomien pinossa hitosti...mistä aikaa niihin kaikkiin? Mukaan lähti tänään Lucky Lukeja (halusin lukea ehdottomasti Calamity Jane tarinan, sillä se oli lapsena lempparini, joku naissankarijuttu siinä varmaan iski), Minerva, Perkele - myytillisiä tarinoita, Kekkonen, Sielun koostumus, Malinen ja mikähän tuo yksi oli...


Postissa odotti vielä yksi (tällä kertaa viimeinen?) paketti Bookplussalta, missä oli valikoituja sarjakuvia 3kpl/10e. Kolme Viiviä ja Wagneria, Armas Paskiainen ja joku Kovacs minulle ja Vihtori ja Klaara A:lle, halusi sen välttämättä samaan kuvaan. :D


Muutama dvd:kin hyllyyn lisää. Käsky ja Jos rakastat on äitin, otin ne lainaan, vaikken tiiä saanko oikeasti ikinä katottua. No sillä on ollut nelisen vuotta lainassa minun Niskavuoren Heta, annoin sen samalla katsottavaksi, kun annoin hälle dvd-soittimen. Onko osannut laittaa scart-johtoa paikalleen? Ei todellakaan. Nyt sillä on mun (myös uusi) Schindlerin lista lainassa, näinköhän saa katsottua. Omaan hyllyyn siis nämä uudet leffat: A complete history of my sexual failures, Shogun assassin, Re-animator, Prinsessa Mononoke, Sovinto, Gnomeo & Julia, The skeleton key, The woman, Riemukas Robinsonin perhe. Kerään monenlaisia elokuvia, mut tuossa nuo pääpiirteissään on suosikit: kauhua, animaatioita, dokumentteja, aasialaisia...ja 1 draama. Feat Quentin & George tv:ssä.

Lisäksi viikon uutuus nahassa: Krtek - myyrä! Ihana toveri tatuoi sen jalkaani, jossa on jo ennestään Rosvo Rudolf (Rumcajs) ja jatkoa seuraa heti, kun mahdollista. Tavoite saada ennen kesää vielä ainakin pari piirroshahmoa, tai jotain...ideoita pursuaa pää. Onneks oon niin läski, että on paljon nahkaa piirrellä.